Felix Bardy / Selected Screenshots Volume II
Intro by Elise Pietarila
[FIN] (English below)
Fuck Normal, I want magic.
Tunnen oikean käteni spastisesti kouristuvan.
Vihreä oksentava sammakko ja umpitoksinen memeteksti.
Käteni kouristuu uudelleen.
Marilyn Monroe mustavalkokuvassa nostamassa rautaa penkistä täydellisen marilynmonroemaisesti.
Keskisormeni, kämmentyynyni ja peukaloni muodostavat kolmion, jonka avulla saan ruudullani vilahtavan näkymän talteen. Klik
All eyes on Rafah. Hyvä pestoresepti. Festariaikataulu. Ystävän Storykuva. Demnagramin sneak peak. Human development index-grafiikkaa.
Kuinka monta screenshottia sinä kaappaat joka päivä? Miksi? Jotta näkisit ne joskus uudelleen. Mutta milloin on joskus?
Felix Bardyn joskus on nyt.
Bardy jatkaa Selected Screenshot Volume II:lla teossarjaansa, jolla hän nostaa muhjuisen ja arkisen elämänsä banaalin netti/IRL/memekuvaston kuvataiteen kehyksiin subjektiivisuuden, kompilaation ja printtiformaatin avulla.
Aikana, jona mikään ei muodosta kokonaisuutta, kaikki muodostaa kokonaisuuden. Kuvaston laajuus ja massa on niin järkälemäinen ja fragmentoitunut, että on vaikeaa tunnistaa, miltä maailma oikein enää näyttää. Ikonisten taidekuvien rinnalle on noussut omat ja muiden spontaanit tuhnut ja tarkoituksellinen mitääntarkoituksettomuus. Bardy tekee hienon intuitiivisen ja intiimin teon tekemällä omasta mentaalisesta kuvastostaan teossarjan.
Mitä Bardyn screenshot taide on? Dadaismia? Impressionismia? Autofiktiota? Stereoidista päiväkirjaa? IG- realismia?
Bardy kuvaa teoksellaan elämänsä kuvavirtaa, johon kuuluu toisaalta Helsingin underground, toisaalta jo valtavirtaistunut populaarikulttuuri kuten katumuoti merkki vitunleija®. Toisaalta elämännälkäinen viattomuus, toisaalta rikollisuuden glorifiointi. Hallituspolitiikka, panoramakuvat oudoista tilanteista, viattomat ruokakuvat ja oivaltavat memet. Ja toisaalta myös Bardyn monialainen oma taide.
Tuhnuisten memejen ja tavallisten ihmisten räpsyt kerta toisensa jälkeen kaapatut aallot lyövät maapallon ympäri silmillemme monta kertaa päivässä muuttuen hetkessä toivottaman vanhoiksi. Ottaen huomioon kuinka monta miljardia screeshottia ympäri planeettaa joka päivä klikataan, on suorastaan hullua kuinka harvoin kohtaa taidetta siitä tai edes kuratointia.
Koskettaako minua Bardyn banaali ja steroidinen kuvafeedi enemmän kuin 200 vuotta sitten eläneen elististimiehen öljyvärimaalaus ranskalaisesta peltomaisemasta? Kyllä.
Bardyn taiteen merkityksen pohtimiseni johtuu todennäköisesti hänen käyttämänsä välineen ja tekniikan banaaliudesta ja arkisuudesta. Screenshot-taide on taiteeksi per se vielä kovin mystiikatonta, aivan kuin vaikkapa oma alani, valokuva- ja elokuvataide alkujaan olivat. Mutta samaan tapaan kuin rajauksen, valotuksen ja filmin kemiallisen kehittämisen prosessien avulla syntynyt kuva ja liikkuva kuva, myös screenshot-taide voi ajan kuluessa muuttua elastiseksi visuaaliseksi massaksi, josta lopulta aivan galleriakelpoiset taitelijat ikäänkuin veistävät muotokuvia.
Bardyn kerronta tekee yleisestä yksityistä ja myös yksityisestä yleistä presentoimalla tallentamansa kuvat vuosilta 2015-2024. Palaamalla screehsotteihinsa, Bardy poistaa myös niiden viraaliuden ja ajankohtaisuuden.
Bardyn screenshotit ovat kuin käsitteellinen ja autofiktiivinen romaani jota selaamalla ”luen” hänen elämäänsä kuin kirjaa. Minulle selviää niistä hänen lähipiirinsä, katseensa suunta, kiinnostus yhteiskuntaan ja paljon intiimejä yksityiskohtia. Kirjavertaus on tärkeä, sillä emme tutkitusti enää jaksa lukea tarinoitamme - kirjoja kuunnellaan moninkertainen määrä kuin niitä luetaan, emmekä myöskään jaksa katsoa tarinoitamme sen vanhassa feature- formaatissa. Ted Gioia kuvaakin osuvasti modernia luovaa kulttuuria artikkelissaan The state of the culture (2024) ja vertaa sitä ruokaketjuun, jossa taiteen on ensin haukannut kitaansa viihde ja viihteenkin lopulta päihttää jatkuvasti kasvava distraction-teollisuus eli kaikki luovat häiritötekijät. Kaikkien tarinoidemme kesto lyheneelyhenemistään ja on lopulta ne ovat vain yksittäisiä välähdyksiä päättymättömän scrollailun seassa.
John Berger kirjoitti kirjassaaan Understanding Photography vuonna 1968 “Images last longer than people.” Ja nyt screenshotit levittävät ennennäkemättömän laajalle näitä ihmiselämää pidempi-ikäisiä kuvia. Kun maailma tuhoutuu, jääkö meistä jäljelle enää vain meemit?
[ENG]
Fuck Normal, I want magic.
I feel my right hand spasmodically cramping.
A green vomiting frog and a toxic to the core meme text.
My hand cramps again.
Marilyn Monroe in a black-and-white photo lifting weights in a perfectly Marilyn Monroe-esque manner.
My middle finger, palm cushion, and thumb form a triangle, allowing me to capture a fleeting view on my screen. Click.
All eyes on Rafah. A good pesto recipe. A festival schedule. A friend’s story post. Demnagram’s sneak peek. A human development index graph.
How many screenshots do you capture every day? Why? So that you can see them again sometime. But when is sometime?
Felix Bardy’s sometime is now.
Bardy continues his series with Selected Screenshot Volume II, elevating the mundane and banal visual collage of his everyday life into the realm of fine art through subjectivity, compilation, and a print format.
In an era where nothing forms a whole, everything forms a whole. The scope and mass of imagery are so colossal and fragmented that it is difficult to recognize what the world even looks like anymore. Alongside iconic art images have risen spontaneous snapshots and deliberate meaninglessness from oneself and others. Bardy makes a fine, intuitive, and intimate gesture by turning his mental imagery into an art series.
What is Bardy’s screenshot art? Dadaism? Impressionism? Autofiction? A steroidal diary? Instagram realism?
Bardy depicts the visual stream of his life, which includes both Helsinki’s underground and mainstream popular culture like the streetwear brand vitunleija®. On one hand, aninnocent hunger for life, on the other the glorification of crime. Government politics, panoramic shots of strange situations, innocent food photos, and insightful memes. And also Bardy’s multidisciplinary art.
The waves of fuzzy memes and ordinary people’s snaps hit our screens around the globe many times a day, becoming hopelessly outdated in an instant. Considering how many billions of screenshots are clicked every day worldwide, it’s almost crazy how rarely one encounters art made from it, or even curation.
Does Bardy’s banal and steroidal visual feed touch me more than the oil painting of a French rural landscape by an elitist man who lived 200 years ago? Yes.
My contemplation of Bardy’s art probably stems from the banality and mundanity of his medium and technique. Screenshot art, as art per se, is still quite devoid of mystique, much like how my own field of work, photography and film art initially were. But in the same way that images and moving images were created through processes of framing, exposure, and chemical film development, screenshot art can over time become an elastic visual mass from which eventually truly gallery worthy artists can carve portraits.
Bardy’s narrative makes the general into personal and also the personal into general by presenting a collection of images he has saved during 2015-2024. By returning to his screenshots, Bardy also removes their virality and topicality.
Bardy’s screenshots are like a conceptual and autofictional novel that I “read” by browsing through them. They reveal me his close circle, his perspective, his interest in society, and many intimate details. The book comparison is important because we no longer have the patience to read our stories – books are listened to many times more than they are read, and we also no longer have the patience to watch our stories in the old feature format. Ted Gioia aptly describes the modern creative culture in his article The State of the Culture (2024), comparing it to a food chain where art is first devoured by entertainment, and even entertainment is ultimately overshadowed by the ever-growing distraction industry, which consists of all creative disturbances. The duration of all our stories keeps shortening and, in the end, they are just individual flashes amidst endless scrolling.
John Berger wrote in his book Understanding Photography in 1968: “Images last longer than people.” And now screenshots spread these longer-lasting-than-human-life images more widely than ever before. When the world ends, will only memes remain of us?